Satakunnasta Kainuuseen – Ninan uratarina
Olen Nina Vikkula, toimin Kainuun TE-toimiston yritys- ja työnantajapalveluissa asiantuntijana. Vastuulleni kuuluu laajan yrityspalveluiden työtehtävien lisäksi rekrytointipalveluita ja niiden kehittämistä sekä aloittavien yrittäjien neuvontaa ja starttirahapäätösten valmistelua. Olen reilut pari vuotta sitten muuttanut Vuokattiin Porista. Tänne minut toi rakkaus.
Asiakaspalvelua ja yrittäjyyttä
Työurastani suuri osa on kulunut erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä. Lukion jälkeen polkuni vei vaatekaupan alan perheyritykseen 13 vuodeksi ja kouluttauduin myynti- ja esihenkilö- ja kauppiastehtäviin työn ohessa. Tätä seurasi edelleen kova palo yrittäjyyteen ja jatkoksi toimin saman alan yrittäjänä yli 9 vuotta. Olen aina kokenut olevani ensisijaisesti yrittäjä, tälläkin hetkellä minua motivoi työssä sama sisäinen yrittäjyys, kuin omassa yrityksessäni toimiessani.
Tässä kohtaa sisustusala kiinnosti, ja opiskelin sisustusartesaaniksi. Näitä töitä tein päätoimisesti muutaman vuoden ja alan töitä teen edelleen satunnaisesti. Asiakaspalvelutöiden kautta ajauduin henkilöstöalalle vuonna 2017. Yksityisellä puolella vietettyjen lähes 4 vuoden jälkeen siirryin TE-toimistoon vuoden 2021 alussa.
Kohokohtia ja haasteita
Urani kohokohdat ja haastavimmat tilanteet liittyvät varmasti yrittäjäuraani. Haastava tilanne oli vuoden 2002 alussa, kun vasta muutaman kuukauden avoinna olleessa yrityksessämme euron käyttöönotto aiheutti asiakaskadon. Haasteita on myös riittänyt perheyrityksen aikoina, kun perheyrityksen lapsena oman paikan lunastamiseen on joutunut tekemään tuplasti töitä. Myös henkilöjohtamiseen liittyviä, haastavia tilanteita on työuraani mahtunut useita, sekä yrittäjänä että esihenkilöasemassa.
Kohokohtina mainittakoon oman yrityksen menestyminen ja kasvu uusien liikepaikkojen myötä sekä kolmena perättäisenä vuonna myönnetty AAA+ luottoluokitus.
Joustavat ja yksilölliset työn tekemisen mallit
Perheyrityksessä työskennellessäni työskentelin äitiysvapaalta työhön palatessani osa-aikaisesti. Yrittäjän ollessani olen ajoittain työskennellyt vain aamupainotteisissa työvuoroissa, koska lasteni isä matkusti paljon. Myös yrittäjyyden päättyminen v. 2010 johtui perhesyistä – halusin antaa enemmän aikaani perheelle ja erityisesti lapsille.
Nykyinen työnantajani tukee henkilökohtaisen elämän ja työn yhdistämistä liukuvalla työajalla ja mahdollisuudella käyttää saldovapaita omien tarpeiden mukaan. Myös etätyö mahdollistaa oman elämän joustavan yhdistämisen työhön.
Meillä on käytössä hybridityö ja se mahdollistaa omien menojen ja työtehtävien suunnittelun joustavammin. Omien asioiden hoitaminen onnistuu myös kesken työpäivän, koska lounastauon pituus on 30-90 min. Keskittymistä vaativat isot kokonaisuudet tykkään itse tehdä kotona, jossa voin työskennellä keskeytyksettä. Toimistolla taas onnistuu yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta vaativat tehtävät. Myös hiljaisen tiedon siirtymisen kannalta pidän tärkeänä kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia.
Olen opiskellut ammattitutkintoja työn ohessa (mm. somistaja, vaatekauppias/yrittäjä). Nämä ovat onnistuneet hienosti oppisopimuskoulutuksella. Tällä hetkellä opiskelen työn ohessa oppisopimuksella yritysneuvojan ammattitutkintoa. Meillä työnantaja tukee monipuolisesti työn ohessa tapahtuvaa opiskelua ja itsensä kehittämistä.
”Täällä on todella hyvä olla ja työskennellä.”
Kainuussa puhdas luonto ja erilaiset harrastus- ja liikuntamahdollisuudet ovat monipuoliset ja saavutettavissa. Kainuulaiset ovat mukavia ja leppoisia ihmisiä, joihin on ainakin itseni ollut helppo tutustua.
Monilla perinteisillä aloilla kainuulainen työkulttuuri taitaa olla hieman sisäänpäin lämpenevä ja perinteinen. Toisaalta esimerkiksi asiantuntijatehtävissä on muualta tulleita työntekijöitä ja työkulttuuri on hyvinkin moninainen ja edistyksellinen. Tämä mahdollistaa erilaisten työntekijöiden ja kulttuurien yhdistymisen onnistuneesti.
Kainuussa asumisen ja työskentelyn yksi parhaista puolista on se, että Kainuussa asuntojen hinnat ovat edulliset ainakin kasvukeskuksiin verrattuna. Luontoa ja vesistöjä löytyy monesta kunnasta paljon. Itse pidän rauhasta ja kiireettömyydestä täällä.
Teksti ja kuvat: Nina Vikkula