Miamista Hossan kansallispuiston kupeeseen – Maijan uratarina

Nainen liukulumikengillä talvisessa metsässä.

Olen Maija-Reetta Daly ja olen Suomussalmen Korpelan kylän kasvatti. Lukion jälkeen lähdin muutaman suomen-mutkan kautta maailmalle, siellä kahdeksan vuotta kierrellen. Tapasin irlantilaisen aviomieheni Australiassa ja nyt olemme asuneet viimeiset yhdeksän vuotta Hossan kansallispuiston kupeessa. Omistamme Camping Hossan Lumon leirintäalueen.

Lukion jälkeen en tiennyt ollenkaan, mitä haluaisin tehdä. Lähdin Kuopioon opiskelemaan viittomakielen tulkiksi, mutta se ei tuntunut omalta jutulta. Niinpä muutin Helsinkiin ja aloitin työskentelyn kaupan kassalla, samalla hakien korkeakouluihin mm. matkailualalle. Kaverin vinkistä päädyin Päivölän opistoon Pirkanmaalle matkaopaskurssille, jonka myötä työskentelin kolme kautta matkaoppaana Teneriffalla, Mallorcalla ja Thaimaassa. Reissujalka alkoi vipattamaan työnteon ohella sen verran, että päädyin jättämään oppaan työt ja suuntasin Australiaan Working Holiday -viisumilla. Siellä tapasin mieheni, ja kahden vuoden Australiassa oleskelun jälkeen suuntasimme Uuteen-Seelantiin, jossa työskentelin tarjoilijana vajaan vuoden. Viisumin päätyttyä alkoi olla pakko siirtyä takaisin Eurooppaan, mutta vieläkään ei oikein tiedetty, mitä haluttaisiin tehdä.

Miamista Hossaan

Olen itse yrittäjäperheestä (äiti fysioterapeutti ja isä oli huoltoasemayrittäjä), joten yrittäminen on tuntunut aina melkeinpä ainoalta vaihtoehdolta itselle. Vähän alkoi tuolloin jo kytemään ajatus oman majoituspalvelun omistamisesta, mutta rahaa tarvittiin ja reppureissatessa ei kamalasti säästöjä päässyt syntymään. Niinpä päädyimme työskentelemään seuraavaksi reiluksi kolmeksi vuodeksi luksusjahdeille Välimerellä, Karibialla ja Miamissa. Kokemusta karttui super high end -palvelusta samalla kun kotiseudun kaipuu kasvoi. Oltiin menossa naimisiin ja aloille asettuminen alkoi tulla ajankohtaiseksi. Päädyimme siis mutkien kautta ostamaan Erä-Hossana tunnetun leirintäalueen silloisen Hossan retkeilyalueen (nyttemmin kansallispuiston) läheltä ja muuttamaan Miamista Suomussalmen keskustan kautta Hossaan joulukuussa 2015.

Hymyilevä nainen aurinkolasit kasvoillaan kanootissa, kesällä.

Me lähdimme yrittäjiksi ilman minkäänlaista kokemusta. Lisäksi kymmenen vuotta pois Kainuusta ja miehen muutto täysin tuntemattomaan ympäristöön toi omat haasteensa. Ensimmäiset vuodet olivat todellista oppikoulua kantapään kautta. Ollaan kuitenkin saatu luotua paljon ihania uusia asiakassuhteita ja positiivinen palaute auttaa jaksamaan ja kehittämään toimintaa entisestään. Osaltamme pyrimme kehittämään Hossan alueen palveluja ja näin pitämään elämää yllä täällä vähän syrjemmässäkin.

Ilta-aurinko, järvimaisema.

Oma työelämäni on ollut aika normaalista poikkeava ja pidempää uraa en ole missään tehnyt ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Olen aina työntekijänä omannut ajatusmaailman yrittäjän kannalta, joka on auttanut luomaan parempaa suhdetta työnantajaan. Näin ollen molemmin puolinen joustavuus ja tarpeiden ymmärtäminen on ollut normaalia työelämässä.

Koska asumme tässä leirintäalueella, eli käytännössä työpaikalla, ei etätyöskentelymahdollisuudet tms. kosketa itseä. Sen sijaan etänä kokouksiin osallistuminen on tuonut helpotusta elämään, kun ei tarvitse enää matkustaa vähintään tuntia suuntaansa kokouspaikoille.

Luminen talvimaisema

Henkilölle, joka pohtii muuttamista Kainuuseen tai työntekoa Kainuussa sanoisin, että Kainuussa on helppo verkostoitua pienehkön yrittäjäkentän vuoksi. Itsensä ja tarpeensa on myös suht helppoa tuoda esille tärkeille tahoille eikä tule hukuttua valtavaan, kasvottomaan massaan. Kainuussa on helppoa hakea tarvitsemaansa apua ja esimerkiksi Kajaanin ammattikorkeakoulusta on paljon apua alueella toimiville yrityksille mm. erinäisten hankkeiden kautta ja tuotteiden kehittämiseen.

Nainen kävelyllä koiran kanssa metsässä.

”Mielestäni kainuulainen työkulttuuri on rehtiä ja rehellistä.”

Kainuussa asumisen ja työskentelyn parhaina puolina on se, että yhteisön “pienuus” tuo omat hyötynsä. Apua on helppo löytää ja ihmiset ovat suurimmaksi osaksi auttamishaluisia. Kaikkialla ympäröivä luonto tuo hyvää vastapainoa yrittämiseen ja työelämään. Kainuussa on monipuoliset ja edulliset harrastusmahdollisuudet.

Hymyilevä nainen katsoo kameraan, hiihtää lumisessa maisemassa, auringonpaisteessa.

Teksti ja kuvat: Maija Daly

Talvikuva liukulumikengillä: Jenni Mäkelä

Kesäretkikuva: Lenny Daly