Bioanalyytikosta ”business ladyksi” – Elinan uratarina

Olen Elina Kiviaho ja toimin Kajaanin ammattikorkeakoululla projektipäällikkönä Työn ja perheen Kainuu -nimisessä hankkeessa. Tehtävänäni on auttaa kainuulaisia työnantajia profiloitumaan perhemyönteisiksi työnantajiksi lisäten täten niin itse yrityksen kuin koko Kainuunkin veto- ja pitovoimaa. En itse asu Kainuussa vaan työskentelen KAMKille pääosin etänä Kuopiosta käsin.

Tämä savolainen on kuitenkin menettänyt jo osan sydämestään Kainuulle.

Uratarinaani voi hyvällä syyllä kuvailla monipuoliseksi! Pohjakoulutukseltani olen bioanalyytikko vm. 2005. Muistan vieläkin sen valmistumisen jälkeen mieleeni nousseen ajatuksen siitä, etten koskaan pääse tekemään toimistotöitä! Uskon vahvasti, että siitä hetkestä eteenpäin olen lähtenyt rakentamaan urapolkuani mieleisekseni, pyrkien aina hyödyntämään olemassa olevaa osaamistani.

Esikoisen syntymä vuonna 2010 antoi hyvän mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi miettimään, mikä minusta oikeasti tulee isona. Vastausta lähdin etsimään suorittamalla erikoistumis- ja YAMK-opintoja Savoniaan. Opintojeni aikana minulla vahvistui tunne, että olen menossa urallani oikeaan suuntaan! Opintojeni jälkeen pääsin Hyvinvointialan huippuosaajaksi -koulutuksen kautta työharjoitteluun Medikrolle, kuopiolaiseen terveysteknologia-alan yritykseen. Työskentelin yrityksessä lopulta useamman vuoden ajan tuoteasiantuntijana ja vastasin mm. asiakasrajapinnassa tapahtuvasta teknisestä käyttäjätuesta sekä loppukäyttäjien koulutuksista. Tuoteasiantuntijana pystyin hyödyntämään bioanalyytikon- sekä YAMK-tutkintojeni oppeja terveydenhuollon kentällä hieman eri roolissa, kuin missä aiemmin olin työskennellyt.

Veri alkoi kuitenkin vetämään enenevissä määrin koulutuksen kentälle ja onnellisten sattumusten kautta minulle pian vinkattiinkin KAMKilla avoinna olevasta sosiaali-, terveys- ja liikuntaosaamisalan jatkuvan oppimisen koulutussuunnittelijan sijaisuudesta ja sain paikan sitä haettuani. Niinpä hyppäsin vakituisesta työpaikastani määräaikaiseen pestiin, kuitenkin askeleen lähemmäs unelmaani – tosin 2 h:n ajomatkan päähän kotoani!

 

Työtäni koulutussuunnittelijana sain tehdä joustavasti etänä ja ensimmäistä kertaa koin, että saan tehdä mielekästä, itseni näköistä työtä. Minulle on aina ollut tärkeää, että oma persoona saa ja sen pitääkin näkyä tehdyssä työssä. Koulutussuunnittelijan työssä minulle oli hyötyä omasta vankasta kokemuksestani jatkuvan oppimisen suurkuluttajana sekä terveydenhuollon kentän toiminnan ymmärtämisestä. Samaan aikaan uuden työni kanssa aloitin myös aikuiskasvatustieteen opinnot avoimessa yliopistossa ja hetken opiskeltuani hain ja pääsin tutkinto-opiskelijaksi Itä-Suomen yliopistoon. Pian valmistun kasvatustieteen kandidaatiksi, josta jatkan eteenpäin maisteriopintoihin ja kenties tulevaisuudessa myös tohtoriksi asti.

Koulutussuunnittelijan sijaisuuden jälkeen työllistyin KAMKille hankkeeseen liiketalouden osaamisalalle ja sain arvonimekseni ”business lady”. Jälleen kerran oli sisäistettävä itselleen uusi rooli ja työidentiteetti. Hanketyöstä minulla oli kokemusta jo aiemmasta pestistäni ja siihen liittyvä järjestelmällisyys ja tarkkuus ovat samoja ominaisuuksia, joita tarvitaan myös bioanalyytikon työssä. Yritysten kohtaamisessa puolestaan on paljon samaa kuin ihmisten kohtaamisessa terveydenhuollossa – jokainen tulee kohdata yksilöllisesti, sydämellisesti ja avoimin mielin. Kykyni kohdata erilaisia ihmisiä ja terveysteknologia-alan tuoteasiantuntijana kehittämäni ”businessvainu” yhdistettynä koulutussuunnittelijana rakentamaani kainuulaiseen yhteistyöverkostoon on tuottanut tässäkin hankkeessa huomattavia tuloksia. Koen tärkeänä, että olen pitkin matkaa pystynyt hyödyntämään aiempaa kokemustani uusissa työtehtävissäni, jolloin yksikään askel urallani ei ole mennyt ”hukkaan”.

Tälläkin kertaa työskentely KAMKilla ja Kainuussa on sujunut hyvin. Saan tehdä töitä etänä oman tarpeeni mukaan. Käyn muutamia kertoja kuukaudessa Kajaanissa, sillä yritysten tapaaminen ja erilaiset hankkeen esittelyt vaativat välillä läsnäoloa paikan päällä. Työskentely Kainuussa on helppoa myös ulkopaikkakuntalaiselle, sillä uusia tulijoita neuvotaan ja autetaan todella hyvin, niin omassa työyhteisössä kuin sen sidosryhmienkin toimesta! Paljon olen kuullut puhuttavan kainuulaisesta yhteisöllisyydestä, ja sen olen saanut nyt itsekin kokea. Moni alueen toimija painii samojen ongelmien ja kysymysten äärellä, jonka vuoksi toisen tekijän auttaminen on luontevaa ja eduksi myös itselle. Parasta Kainuussa on mielestäni se, kuinka ylpeitä alueen ihmiset ovat omista juuristaan ja tekevät kaikkensa, jotta Kainuu säilyttäisi elinvoimaisuutensa jatkossakin. Tätä työtä on ihana olla itsekin Työn ja perheen Kainuu -hankkeen avulla tukemassa.

 

Kuvat ja teksti: Elina Kiviaho

Henkilökuva “Perhemyönteinen työpaikka” -paidassa: Teemu Sirviö, KAMK viestintä