”Minulle Kainuuseen muutto oli sydämen asia.” Heini-Maari Kemppainen, projektipäällikkö, CSC – Tieteen tietotekniikan keskus

Olen Heini-Maari Kemppainen, 35-vuotias kajaanilainen muotoiluun orientoitunut kauppatieteilijä. Palasin perheineni kotikaupunkiini Kajaaniin reilun kymmenen Helsingissä asutun vuoden jälkeen, koronakesänä 2020. Tätä edelsi vajaan vuoden ”vaihtovuosi”, kuten sitä kutsumme, Hyrynsalmella – tämä vuosi katkaisi Helsinki-vuodet ja jätti palavan kaipuun palata pysyvämmin Kainuuseen – kunhan aika olisi sopiva. Olen kolmen lapsen äiti, vaimo ja perheeseemme kuuluu myös eläkeikäinen englanninvinttikoira.

Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri Aalto-yliopistosta, missä minulla oli loistavat mahdollisuudet paneutua minua kiinnostaviin aiheisiin: vastuullisuusjohtamiseen, digitaaliseen palvelumuotoiluun ja koulutuksen konseptointiin ja kehittämiseen.  Halu vaikuttaa työni kautta yhteiskuntaan jollain tapaa positiivisesti ajoi minut aikoinaan kauppatieteiden pariin – en tuolloin tiennyt tarkasti mitä haluan, ja sain koulutuksestani kyllä oikein hyvät generalistin eväät, sekä rohkeutta lähestyä tuntematonta.

Tällä hetkellä toimin nimikkeellä projektipäällikkö ja tiiminvetäjä kaikkien suomalaisten korkeakoulujen yhteisessä Digivisio 2030 -hankkeessa. Teknisesti olen töissä CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksessa. Vastaan uuden kansallisen jatkuvan oppimisen palvelun, Opin.fi:n kokonaisuudesta, sekä vedän muotoilun tiimiä. Vastuullani on kansallisessa mittaluokassa historiallinen projekti – se on tuonut minulle ammatillisesti valtavasti uutta opittavaa, kiperiä haasteita ja myös todella palkitsevia hetkiä. Lanseeraamme palvelun keväällä 2025, joten käsillä on erittäin jännittävät ajat!

Urapolkuni ei ole ollut millään tavalla suunniteltu, enkä olisi sitä ennakkoon osannut tällaiseksi ennustaa. Teininä opettelin koodaamaan ja graafista suunnittelua, tein freelancerina verkkosivuja ja printtimainoksia ja tienasin sillä nuoruuteni taskurahat. Kirjoitettuani ylioppilaaksi muutin Helsinkiin ja aloitin Sales Advisor:ina Helsingin Kämp Gallerian H&M-myymälässä. Tuolloinen lippulaivamyymälä oli kiireinen työympäristö kansainvälisine asiakkaineen. Nuo vuodet kasvattivat minua asiakasorientoituneisuudessa, paineensiedossa ja järjestelmällisyydessä. Olin näissä töissä pari vuotta, ennen täysipäiväisten opintojen aloittamista ja myös opiskelujeni alkuvuosien ajan. Ehdin olla avaamassa ja työskennellä myös jokusen vuoden tuolloin Suomen ensimmäisessä H&M Home-myymälässä, ennen kuin jäin äitiyslomalle. Sain siis ensimmäisen lapseni opintojeni puolivälissä, lähes valmiina kauppatieteiden kandidaattina.

Vuosi esikoisen syntymästä, viimeistelin kandintutkintoni valmiiksi, opiskelin kesän Aalto-yliopiston poikkitieteellisessä yritysprojekteille perustuvassa Information Technology Programissa (ITP) ja tulin sitten palkatuksi kyseiseen ohjelmaan projektikoordinaattoriksi. Siinä missä työt hieman katkaisivat opintojen edistymistä, sain valtavasti kokemusta projektimyynnistä. Tehtäväni oli paketoida, markkinoida ja myydä suuryrityksille ja julkisille toimijoille kesän mittaisia yritysprojekteja, joita opiskelijamme tulisivat ratkomaan. Myynnin lisäksi työtäni oli näiden projektien akateeminen ohjaus ja arvostelu, sekä vastuullani olleen strategisen ja palvelumuotoilun linjan koordinaatio. Nämä projektit loivat jälkikäteen ajateltuna pohjan sille, missä olen nyt.

Palasin opintoihini ja maisterivaiheessa halusin fokusoitua minulle tärkeäksi tulleeseen vastuullisuusjohtamiseen sekä palvelumuotoiluun. Minut haluttiin kuitenkin myös pitää Aalto-yliopistolla töissä ITP-ohjelmassa ja sain tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä: tutkia gradussani korkeakoulutusta palveluvientinä kv-liiketoiminnan näkökulmasta. En ollut lukenut kansainvälistä liiketoimintaa opintojeni aikana yhtä pakollista introkurssia enempää, mutta aihe kiinnosti ja oli mukava tarttua tähän haasteeseen. Gradun jälkeen jatkoin vielä toisen vuoden projektikoordinaattorina, minkä aikana valmistuin ja sitten jäin äitiyslomalle – olihan toinen lapsi jo hyvää vauhtia tulossa.

Toisen lapsen äitiysloma mahdollisti tuon aiemmin mainitsemani vaihtovuoden Hyrynsalmella, luonnon keskellä. Kainuun korvesta Helsinkiin palattuamme, minut kutsuttiin jälleen Aaltoon, tällä kertaa nimikkeellä ohjelmapäällikkö. Tehtäväni oli vastata Information Technology Program -kesäohjelmasta, sekä valmistella uusi aluillaan oleva kv-koulutusviennin konsepti käytäntöön. Vastasin Digital Business Master Class -ohjelman toteutuksesta ja sain rutkasti oppia koulutusviennin käytännön kiemuroihin, kv-markkinointiin sekä houkuttelevan ja innostavan kahden viikon intensiivikurssin konseptointiin ja läpivetoon. Näissä töissä jatkoin vielä vajaan vuoden, kehitimme kollegani kanssa koulutusmuotoilun työkalua ja edistin muotoiluajattelua koulutuksen konseptoinnissa. Jäin kolmannen lapsen myötä äitiyslomalle.

Äitiyslomalla minulle tuli ajatus, että haluaisin kokeilla toisenlaista työmaailmaa ja tulin rekrytoiduksi kansainväliseen palvelumuotoilutoimistoon. Harmillisesti maaliskuun loppuun ajoittui suunnitellun uuden työn aloituksen lisäksi myös pandemia ja lockdown, minkä vuoksi tämä tie nousi pystyyn senhetkisten yritysmaailman haasteiden vuoksi. Muutaman tuumailukuukauden jälkeen olinkin jo tilanteessa, jossa olin saanut kiinnostavan työn Kajaanista ja tuo aiemmin kytemään jäänyt ajatus paluumuutosta näytti olevan vihdoinkin mahdollinen.

Elokuussa 2020 aloitin Kainuun Liikunnalla projektipäällikkönä, vastuullani Ekosport Kainuu -hanke. Tehtäväni oli rakentaa ympäristövastuullisjärjestelmä tapahtumatuotannon tueksi ja varmistaa tähän liittyvän osaamisen kouluttaminen muillekin alueen toimijoille. Kokonaisuus oli kiinnostava – pääsin perehtymään massaurheilutapahtumien tuotantoon, mutta myös tapahtumien vastuullisuushaasteisiin aivan biojätepussi-tason konkretialla. Tein paljon viestintää sekä vierailin luennoimassa myös KAMK:illa. Korona vaikutti tuolloin viivästyttävästi myös suurtapahtumien tuotantoon ja siten järjestelmän auditointiin, joten aikaa jäi – tai raivaantui – koko organisaation vastuullisuusohjelman laatimiseen. Tätä sain ilokseni esitellä Suomen Olympiakomitealle sekä kansainvälisesti myös useamman muun maan olympiakomiteoille.

”Kiinnostavia ja yllättäviä ovia avautui.”

Kuin sattumalta huomasin Kajaanissakin toimivan CSC:n hakevan henkilöstöä uuteen Digivisio 2030 -hankkeeseen. En hakuvaiheessa oikein hahmottanut mistä konkreettisesti on kyse – vuosikymmenen suurimmasta muutoshankkeesta sekä digitalisaation ja joustavuuden lisäämisestä korkeakoulutukseen. Näillä avainsanoilla innostuin ja sain kiinnostavan paikan projektipäällikkönä. Olen ollut jatkuvan oppimisen teeman äärellä tavalla tai toisella koko ajan, saanut vetää haastavaa kokonaisuutta ja työskennellä mitä inspiroivimmassa ympäristössä korkeakoulujen johdon ja eri asiantuntijoiden, Suomen parhaiden palvelumuotoilijoiden sekä tietysti haasteita pelkäämättömän hanketoimiston kanssa. Olen samalla vastannut ensiksi skaalatun ketteryyden viitekehyksen (SAFe) jalkautuksesta Release Train Engineer -roolissa, sittemmin muotoilun prosessialueen rakentamisesta ja uusien ratkaisujen konseptoinnista muotoilun tiiminvetäjänä. Jokainen päivä on oppia, kasvua ja haastetta. Mikä parasta – koen että olen merkityksellisen asian äärellä: luomalla joustavuutta ja helppoutta jatkuvaan oppimiseen – sitähän me kaikki tarvitsemme.

Uran kohokohtia ja haasteita

Ehkä suurin haaste urallani oli koronapandemian aiheuttama äkillinen suunnitelmien muuttuminen, hetkellinen tyhjän päälle jääminen ja uuden suunnan löytäminen. Ajattelin aluksi, että ovi Kajaaniin avautuisi helposti, olihan minulla erinomaiset paperit yhdestä Suomen arvostetuimmista yliopistoista ja mielestäni aika moniulotteinen työkokemus, mutta helppoa se ei ollut. Hain useampaa työtä, joissa mielestäni taustallani olisi ollut potentiaalia, mutta en päässyt edes haastatteluun. Yksi konkretisoitunut haaste oli, etteivät rekrytoivat työnantajat voineet odottaa, että muutto kaupunkiin järjestyisi – perheelliselle muutto ei tapahdu ihan sormia napsauttamalla. Useampi ihmetteli, olenko tosissani muuttamassa Kainuuseen. Se tuntui vähän hassulta – näinkö tänne osaajia houkutellaan? Rekryprosessit oli hyvin erilaisia kuin mihin Helsingissä olin tottunut.

Suurin kohokohta tähän mennessä varmasti on rakenteilla olevan Opin.fi-palvelun beta-version julkaisu syksyllä 2024, jolloin saimme sen ensimmäisen kerran, vaikkakin rajatusti, oikeasti liveksi. Lanseerausta keväällä 2025 odotan jo innoissani!

Olen kulkenut urapolun, jossa jokainen äitiysloma on mennyt ”omaan piikkiin” määräaikaisten työsuhteiden katkoksiin tai opiskelijan identiteetillä. Paluu äitiysloman jälkeen työarkeen on aina ollut pienoinen shokki, mutta vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että monissa organisaatioissa tätä vaihetta myös systemaattisesti tuetaan. Olen silti päässyt nauttimaan myös elämäntilanteen huomioimisesta. Ensinnäkin valtaosa työnantajista on suhtautunut etätyöhön positiivisesti (myös ennen pandemiaa) ja se on tuonut helpotusta pikkulapsiarkeen, jossa muun muassa sairastelu on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Olen kokeillut myös osittaista perhevapaata keskimmäiseni ollessa toisella luokalla. Tässäkin työnantaja on joustanut.

 ”Etätyö ja monipaikkaisuus on konkretiaa.”

Olen työskennellyt pian neljä vuotta tiimissä, jossa olen ainoa kajaanilainen ja valtaosa eteläisestä Suomessa. Homma toimii hyvin nykyaikaisten työkalujen ansiosta. Etätyö ja monipaikkaisuus on siis konkretiaa. Työkaluilla ja työympäristöllä on iso vaikutus tähän. On kuitenkin mukavaa, että kotikaupungissa on toimisto ja paikalliset kollegat ja lähiyhteisö saatavilla. Työskentely näyttää menevän kausittain – välillä monipaikkaisesti toimistolla, välillä täysin etänä kotoa käsin. Oleellista on, että työt tulee hyvin tehdyksi ja kun tämä asenne on työyhteisössä jaettu, ei etäily ole ongelma.

Kotiseudun kutsu

Minulle Kainuuseen muutto oli sydämen asia – kotiseudun kutsu vain alkoi kumisemaan rintalastan alla, eikä sammunut Helsingin hälinässä. En ole katunut. Kajaaniin, pikkukaupungin rauhaan ja kiireettömyyteen, neljän vuodenajan luksukseen ja arjen mutkattomuuteen on ihana palata. Käyn usein Helsingissä, joten saan varmaan molempien rakkaiden kotikaupunkien parhaat puolet. Kajaaniin tullessa on kuitenkin aina olo, kuin olisi kotona. Tätä samaa ovat sanoneet monet, jotka ovat vuosien poissaolon jälkeen palanneet. Jos muutto Kainuuseen houkuttelee, kannustan ehdottomasti rohkeuteen ja kokeilemaan, jos tilanne sen vain sallii.

En osaa sanoa onko Kainuussa yhtenäistä työkulttuuria, se on näkökulmastani ja kokemukseni perusteella niin organisaatioriippuvainen asia. Töitä tehdään joka paikassa, organisaation erityispiirteet näkyvät aina: toimiala, arvot ja yrityskulttuuri vaikuttavat. Kainuulaiset ihmiset ovat monenlaisia hekin – ei missään nimessä voi yhteen muottiin puristaa. Ehkä tunnemme toisemme hieman syvemmin, sukulaiset ja yhteiset tuttavuudet kiinnostaa, ja monesti yhteydet löytyvät jopa sukupolvien yli. Mutta näin se on todistetusti Töölössäkin!

”Ihmiset tulevat tutuiksi.”

Kainuussa parasta on neljä vuodenaikaa. Täällä luonto ja hiljaisuus, mahdollisuus yksinoloon ja ajatuksiin uppoutumiseen, on helpommin lähellä kuin Helsingissä. Täältä puuttuu anonyymiys, joka Helsingissä on hyvin vahvaa. Rakastan sitä, ettei täällä kokemukseni mukaan katsota yhteiskuntaluokkaan tai asuinalueeseen – sellaiset Helsingissä helposti erottavat ja repivätkin tekijät eivät mielestäni korostu yhtä vahvasti Kainuussa. Vaikka alueena Kainuu on iso, työntekemisen näkökulmasta, omalla kohdallani, reviiri on aika kompakti. Aikaa ei tuhraannu tuntikausia työmatkoihin, vaan sitä on mahdollisuus kohdentaa vaikkapa rakkaaseen tanssiharrastukseen.

Teksti: Heini-Maari Kemppainen
Kuvat: Jenni Tuikka / Ihana Photography